maanantai 7. kesäkuuta 2010

Perhanan siitepöly

Tässä nyt syödään jo toista antibioottikuuria poskiontelon tulehdukseen. Reilu viikko sitten kävin työterveyshoitajalla, joka passitti heti labraan verenkuvaan ja nieluviljelyyn. Verikokeen jälkeen melkein pyörryin... silmissä pimeni hetkellisesti ja kämmenet hikosivat niin, että niistä tippui vettä! Sain ajan lääkärille ja hän ultrasi vielä poskiontelot kun tulehdusarvot olivat ok eikä nieluviljelystäkään tullut mitään positiivista tulosta. Poskionteloissa näkyi tulehdus ja lääkäri totesikin, että poskiontelon tulehdus ei välttämättä nosta tulehdusarvoja ollenkaan. Sain 3 päivän tehokuurin, jonka vaikutus kestää 10 päivää. Saikun jälkeen menin normaalisti töihin kun lämpökin oli jo laskenut. Perjantaina sitten illalla rupesi taas kuumottamaan naamaa samalla tavalla kuin edellisellä viikolla, ennen lääkäriin menoa. Lauantai-iltana olo oli jo sen verran kehno, että päätin mennä sunnuntaina päivystykseen...kun se antibioottikuurin vaikutuskin loppuisi juuri. Päivystävä lääkäri sitten ultrasi uudestaan ja totesi toisen ontelon olevan jo tyhjä, toisessa näkyi vielä tulehduksen jälkiä. Sain siis uuden ja paljon vahvemman antibioottikuurin ja luvan mennä töihin vasta perjantaina. Jos ei tämä kuuri tehoa niin edessä olisi sitten punkteeraus :( yhyy

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Moreeni

Tämän päivän kuvasatoa :)


Kuinka monta naamaa löydät?


Joku oli käynyt syömässä


Tämän pikkuisen selästä peilautui melkein pilvetön taivas


En tiedä kumpi pelästyi enemmän, minä vai vaskitsa.
Kiljahdin joka tapauksessa, sen verran pelästyin.
Viime kesänä kun meinasin astua kyyn päälle!


Sammaleella lepäillessä on hyvä kerätä energiaa

Kesäkuun ensimmäinen päivä

Tänään menen pitkästä aikaa käymään Moreenilla. Ihanaa, en malta odottaa :) Otan mukaan muutaman kiven, jotka selkeästi kaipaavat hieman energialatausta. Kaipaan itsekin hieman lisäenergiaa, poskiontelon tulehduksen aiheuttama tukkoinen olo on rasittavaa.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Koruja

Tässä viimeisin luomukseni :) Rakastan noita peacock-värisiä makeanvedenhelmiä, jotenkin ne ovat todella rauhallisen värisiä. Tilaan jossain vaiheessa lisää, että saan tehtyä itselleni kaulakorun!


Sinisiä tiikerinsilmiä (tämä koru on jo "vanha")

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Lemmikinsininen aura

Ai että...kyllä on virkeä olo :) Kävin tänään tunnin kestävässä reikihoidossa.

Hoitohuone oli erittäin tilava ja rauhallinen, suolalamppu paloi ja huoneessa leijaili laventelin tuoksu. Ihme kyllä, tuoksu ei ollutkaan yhtään niin paha (normaalisti inhoan laventelin tuoksua). Kävin hoitopöydälle makaamaan, kädet sivuillani kämmenet alaspäin, polvien alla oli tyyny tukemassa jalkoja... suljin silmät.

Koko hoidon ajan tuntemukset olivat todella voimakkaita, suuria energiapulsseja, virtauksia, välillä taas aivan pientä, hiljaisia aaltoja ja keinuntaa...välillä tuntui siltä kun olisin leijunut pöydän yläpuolella. Näin suuria tumman- ja vaaleansinisiä aaltoja pyyhkiytyvän silmieni yli, välillä epämääräisiä kuvioita jotka peittyivät jossain vaiheessa sinisten aaltojen alle. Huulia poltteli ja naamaa kuumotti, ihan kuin olisi syönyt chiliä. Lopulta "polttelu" katosi kokonaan. Kämmenten alla tuntui olevan pallot jotka lämmittivät. Otsassa kihelmöi aina kun hoitaja vei kädet pääni lähelle.



Nyt aurani on täytetty lemmikeillä



maanantai 19. huhtikuuta 2010

Reiki

Siitä taitaa olla melkein kaksi vuotta kun viimeksi kävin reikihoidossa. Tulevana keskiviikkona olen menossa pitkästä aikaa taas hoitoon :) Viimeksi vasen käteni oli kuulemma imenyt huomattavat määrät energiaa, saas nähdä onko tällä kerralla mitään mikä tarvitsisi ekstralatausta. Kirjoitan tuntemuksista sitten keskiviikon jälkeen lisää :)