tiistai 15. syyskuuta 2009

Hyvää päivää, sairaspäivää

3 päivää saikkua rapsahti aamulla. Flunssa vaivaa edelleen. Terveysasemalla mittasivat tulehdusarvot ja ultrasivat poskiontelot. Onteloissa ei näkynyt mitään mainittavaa, mutta tulehdusarvot olivat hieman koholla...normaalisti arvo on alle 8, minulla se oli 15. Mittasivat vielä lämmönkin ja mittari näytti 37,2...mittasin kotona uudestaan ja mittari näytti astetta vähemmän. En usko kuumeen laskeva kymmenessä minuutissa jotenka tuo digitaalinen vuoden vanha mittari joutaa pois käytöstä (todellisuudessa olen ollut flunssan aikana siis 38,7 asteen kuumeessa). Ihmettelinkin miksi olo on ihan auton alle jääneellä ja mittari näyttää "MUKA" normaali lämpöä!
No ei auta muuta kun lepäillä vain ja toivoa että edes tämä tukkoinen olo helpottaisi. Kipeenä ollessa kerkeää tekemään vaikka pari rästiin jäänyttä haastetta :)

maanantai 14. syyskuuta 2009

Kuvausmiitti

30.8 lähdimme A:n, N:n ja L:n kanssa Karjaalle Janne Koivuniemen järjestämään kuvausmiittiin. Tarkoituksena oli kuvata ns. valkoista gotiikkaa sekä muutama goottiversio tunnetuista maalauksista. Kuvauspäivä alkoi meidän osalta jo viiden jälkeen aamulla kun herätyskello soi. Seitsemän jälkeen N ja L tulivat meille, joimme pikaiset aamukahvit ja lähdimme ajelemaan kohti Karjaata. Perillä olimme puoli kymmenen maissa. Paikalle saapui myös muita Jannen gootikkaita malleja :)

Kuvausten käynnistyttyä ensin studiolla jouduimme luonnollisesti odottelemaan (niinkuin ammattimallitkin :D). Kuvaaja oli järjestänyt paikalle onneksi pikkusuolaista ja juotavaa. Päivän erikoisuutena oli custom-made savustetulla merisuolalla maustettua suklaata! Ja oli hyvää vaikka epäilyttikin maistaa :D

Studiokuvausten loputtua siirryimme Billnäsiin vanhalle hevostallille jossa kuvattiin gootahtava versio Viimeisestä ehtoollisesta. Kuvaustuokio oli erittäin hauska, jokainen sai vuorollaan olla "The Jeesus" :D! Siitä sitten revittiin huumoria...joku nimesi meidät kiertävän jeesuksen seurakunnaksi ja jossain vaiheessa laulettiin "Me ollaan jeesuksia kaikki jos oikein silmiin katsotaan..."


Kiertävän jeesuksen seurakunnan viimeinen ehtoollinen

Jeesustelun jälkeen siirryime Karjaan kirkkoon kuvaamaan "hääkuvia". Kello oli jo viisi kun pääsimme lähtemään takaisin kohti Hämeenlinnaa. Ajoin yhteensä reilut 5h ja se tuntui seuraavana päivänä selässä. Mukavaa oli ja odotan kovasti seuraavaa kuvausmiittiä ja etenkin näitä tämän kerran kuvia :)

Syksyisiä kukkia


Lisää syksyisiä kuvia KLIK

lauantai 12. syyskuuta 2009

Syystunnelmia

Blogi on hetkisen aikaa ollut tauolla. Nyt kun syksy on saapunut, voisin ryhdistäytä ja taas alkaa kirjoittelemaan useammin tänne ajatuksia ja hajatuksia :) Tällä hetkellä päässä pyörii vain räkä, kirjaimellisesti, koska olen jo 4:ttä (miten "neljättä" edes lyhennetään?) päivää kipeänä...tavallinen kausiflunssa onneksi.

Syksy on meidän perheessä näemmä muutosten aikaa. Mieheni lopettaa kuntouttavan/ työkokeilun Luotsin pajalla ja aloittaa Ote työelämästä- koulutuksen, tavoitteena siis tutustua eri ammattialoihin ja löytää se oma ala. Itselläni loppuu sopimus myös tässä kuussa, ensi perjantaina tarkalleen sanottuna. Silmissäni siintää edelleen työpaikka ensivuonna avattavaan puutarhatavarataloon. Mahdollisuuksiani parantaakseni, ilmoittauduin kesällä työvoimatoimiston ja paikallisen ammattikoulun järjestämään asiakaspalvelukoulutukseen...ehkä sen jälkeen osaan sitten asiallisesti vittuilla ja näsäviisastella hankalille asiakkaille :D No ei vaan...yksi kesä puutarhamyymälässä opetti, että asiakaspalvelu ei ole mitään herkkua, mutta sitten kun kohdallesi osuu esim. herttainen mummeli joka todellakin arvostaa palveluasi eikä vähttele neuvojasi vaikka oletkin hänen elämänkokemukseen puutarha-asioissa nähden keltanokka, niin kyllä se pelastaa päivän!! Juuri noiden ihanien asiakkaiden takia tuota työtä jaksaisikin tehdä, ihan vaikka ammatikseen (vink vink...olisin jo kovaa vauhtia tulossa sinne myyjäksi!)! Koulutuksessa oppisi toimimaan juuri niissä hankalissa tilanteissa ja muistaakseeni siellä opeteltiin myös kassajärjestelmiä ja muuta laskutukseen ja maksamiseen liittyvää mistä minä en enää tajua/muista sen yhden kesän jälkeen mitään.

Pidelkää siis peukkuja että pääsen koulutukseen :)

lauantai 30. toukokuuta 2009

Gotiikan sävyjä, avajaiset 28.5.2009, Galleri Zebra, Karjaa

Arttu poseeraa boolin ja ruusun kera


Poseerausta kuvien edessä


Alkoholiton booli oli erittäin hyvää!


Ristejä ja muuta syömistä


Suklaata


"Natsisuklaata", käsintehty kustommuotilla
Muotti valittu pääkallon takia, ei sen takia missä yhteydessä sitä on käytetty!


Arttu poseeraa


Suklaa oli hyvää


Lisää poseerausta kuvien edessä


Näyttelykirjan selaamista


Löytyi tuttu kuva


Korttejakin oli kaupan ja pari tuttua naamaa löytyy niistä :)


Kuvien ihastelua


Yleiskuvaa


perjantai 22. toukokuuta 2009

Hyvä kirpparipäivä!

En muista koska viimeksi olen löytänyt näin paljon sovitettavaa vaatetta kirpparilta kuin tänään löysin! Raahasin sovituskoppiin yhteensä kahdet housut, 3 hametta, mekon ja kauluspaidan. Mukaan kotiin lähti hame, suorat housut ja kauluspaita :) Huomenna mennään vielä uudestaan samalle kirpparille, kun mieheni ei kerinnyt kiertämään pöytäosastoa kirpparin sulkeuduttua juuri kun olimme ostoksilla.

Huomenna on tiedossa mökkipäivä! Pääsee hyötyliikkumaan puusavotan merkeissä :) JEE!