Miehelläni diagnosoitiin alkuvuodesta ADHD.
Kaikki alkoi siitä, kun "huijasin" hänet terveydenhoitajalle. KYLLÄ!! HUIJASIN! Hän ei olisi muuten mennyt uusimaan mielialalääkettään itse vaan minun oli pakko jotenkin saada hänet terveyskeskukseen. Sanoin vain että "lähdetään kävelylle kun siellä on noin kaunis ilma" ja ennen lähtöä sanoin, että otappa reseptit mukaan :) Terveydenhoitaja varasi hänelle ajan nuorisovastaanoton lääkärille, joka uusi lääkkeen ja oli sitä mieltä että mieheni tilaa pitäisi tutkia paremmin (unettomuutta, levottomuutta, muistiongelmia, suuntavaistottomuus...). Hän antoi lähetteen psykiatriselle polille. Siellä mieheni tapasi kahta eri lääkäriä, ensimmäinen oli ihan hoomoilasena että mikähän sulla nyt oikeen on. Vilautteli diagnoosiksi bipolaarista mielialahäiriötä ja skitsofreniaa. Olin kauhuissani...itse kerkesin jo tekemään jonkin asteista aivokasvaindiagnoosia :P
Mielialalääkkeen annostusta nostettiin reippaasti, mutta se ei auttanut tarpeeksi. Psykologintutkimuksiin oli varattu aika. 5 päivänä viikossa, 2-3h kerrallaan. Joka päivä olin mukana sairaalalla odottelemassa, myös kaikissa lääkärin ja terveydenhoitajan tapaamisissa...sen takia koska miehelläni ei ole minkäänlaista suuntavaistoa ja hän ei olisi muuten muistanut kertoa mitä oikein jutteli lääkärin kanssa. Mieheni oli tietenkin antanut minulle luvan olla mukana, itse kysyin häneltä että haluaisiko hän minun olevan mukana. Viimeisenä tutkimuspäivänä kysyin häneltä osaisiko ja haluaisiko hän mennä itse sairaalalle. Hän kuitenkin pyysi minut mukaansa. Odottelin odotustilassa. Kun hän sitten tuli psykologin luota hän kertoi että diagnoosi oli testien mukaan ADHD. Olin hieman yllättynyt, mutta samalla tajusin että niinhän se on, sitähän se kaikki "sekoilu" oli ollut! Kotiin päästyämme googletin heti ja löysin ADHD-aikuisten sivun, sieltä löytyi lista "ADHD-aikuinen parhaimmillaan ja pahimmillaan". Mieheni oli 2 poikkeusta lukuunottamatta (huumeisiin koukuttuminen ja rikoksen poluille eksyminen) ADHD-aikuinen PAHIMMILLAAN!
Ensimmäinen lääkäri (joka ehdotteli skitsofreniaa) oli jäänyt työtehtävistään ilmeisesti vuorotteluvapaalle ja menimme tapaamaan toista lääkäriä. Hän määräsi miehelleni Efexor-Depot nimistä lääkettä, mielialalääkitys piti kuulemma lopettaa koska se ei käynyt tuon lääkkeen kanssa. Kuukauden verran mieheni söi Efexoria ja se oli ihan tuskaista aikaa. Mielialat heitteli laidasta laitaan, hän pahoitti mielensä todella herkästi pikkuasioista. Yhdessä vaiheessa hän kieltäytyi syömästä lääkettä, sanoin hänelle että syö edes minun takia että kestän sua. Ihan kuin olisin asunut uhmaikäisen kanssa! Parin päivän päästä postista kolahti uusi lääkärinaika, tällä kertaa ADHD-asiantuntijalle.
Tämä (kolmas) lääkäri tiesi ADHD:sta enemmän kuin kaksi ensimmäistä. Hän oli kauhistunut kun kuuli että miehelleni oli määrätty Efexor-Depot:ia. "Eihän tuota olisi saanut määrätä, heti lopetat sen lääkkeenoton". Hän määräsi uutta lääkettä, Strattera nimistä, melko uutta ADHD-lääkettä. Efexor-Depotit jäi pois kokonaan ja mieheni pystyi aloittamaan uudestaan mielialalääkityksen Stratteran kanssa.
Niin tässä on mennyt nyt jo puolisen vuotta tuolla Strattera-lääkityksellä ja hyvin menee :) Mieheni olotila on tasoittunut ja rauhoittunut. Hän pystyy keskittymään paremmin kuin ilman Stratteraa. Täysin "tavispulliainen" hän ei kuitenkaan ole...aina on pikkasen ADHD:ta, mutta sen kanssa eletään. Välillä sattuu vahinkoja ja lääke unohtuu, mutta se korjaantuu kun ottaa unohtuneen lääkkeen:)
En muuttaisi hänessä mitään <3
1 kommentti:
Nyt kun tosiaan ajattelee tota tilannetta pitkällä aikavälillä, niin Azop on kyllä rauhoittunut ja tasottunut tosi paljon. Eikä siun tosiaan tartte enää valvoa sen unirytmiä ja syömisiä. Hyvä homma :)
Lähetä kommentti